Napanuoran venyttelyä

Vauvan ja äidin välinen,fyysinen napanuora katkaistaan syntymän jälkeen,senhän tietää kaikki. Mä katkaisin itse meidän Pojan napanuoran,mikä oli melko metka kokemus.

Äidin ja lapsen henkinen napanuora onkin kestävämpää sorttia kuin se mikä synnytyksen jälkeen leikataan,se kestää ikuisesti. Sitä ei niinkään näe,se vain on ja pysyy.

Kun lapsi kasvaa vauvasta taaperoksi ja lähtee vauhdikkaasti liikkumaan,se napanuora venyy jonkun verran. Taapero pääsee tutkimaan maailman ihmeitä itsekseenkin,ilman äitiä. Lapsi aloittaa päiväkodissa ja äidin kanssa ollaan erossa useita tunteja päivässä,se venyy lisää.

Kun ilmoitat lapsen eskariin kuten mä tein hetki sitten,tuntuu että se venyy taas lisää. Mun vauva on jo niin iso poika,että se aloittaa syksyllä esikoulun. Sitten vuoden päästä sen pitäisi olla valmis koulutielle.

Eikä tämä asia uusi ole,olenhan tehnyt sen jo kerran aiemmin. Saattanut lapsen kouluun ensimmäisenä päivänä,toivoen ettei se raadollinen koulumaailma ole liian raskas heti mun pienelle Tytölle. Ja se on ollut paikoittain raskas,ehkä sen takia tämä toisen lapsen,mun vauvan,saattaminen koulutielle pian kirpaiseekin vielä enemmän.

Lasten luonteet on myös niin erilaisia,se on yksi iso syy miksi kipuilen tätä napanuoran venymistä jo hyvissä ajoin. Tyttö on aina ollut sosiaalinen ja avoin,tutustuu heti uusiin ihmisiin ja saa kavereita samantien.

Poika on varautuneempi ja ujompi,vaatii aikaa tutustumiseen enemmän. Haluaa rauhassa tarkkailla kauempaa muiden touhuja aluksi eikä välttämättä heti osallistua kaikkeen. Herkkä Poika,joka on tarvittaessa todella jästipäinen (isäänsä tullut..) eikä anna piiruakaan periksi,joustamaton jollain tavalla.

Poikia pidetään jotenkin usein rämäpäisinä villikkoina,jotka on aina painimassa ja nahistelee fyysisesti toistensa kanssa.
Meidän Poika on kasvanut isosiskon kanssa ja fyysistä taistelua on ollut hyvin vähän. Tai tappelua ylipäätään, kinastelua nyt tietenkin mutta sisarusten välisiä painimatseja ei juurikaan. Eikä se leikkitappele hoidossakaan,enemmän välttelee tilanteita jos näyttää siltä että menee painimatsin puolelle kavereiden leikit. Ei aina oikein pidä siitä,että joku tulee liian lähelle sen omaa tilaa.

Joten onko aiheellistakin hiukan pelätä ja jännittää kouluun siirtymistä tämän lapsen kohdalla? Oon tyytyväinen ettei se ole tappelupukari tai nyrkkisankari,voimaa siinä on kyllä isommankin lapsen edestä. Mutta pitäisikö sen kuitenkin olla sellainen,että se pärjää? Jääkö se nyt heti kaikkien jalkoihin siellä,joutuu kiusatuksi sen takia ettei halua tai osaa tapella? Pitääkö sitä opettaa puolustamaan itseään?

Kertokaa te koulussa olevien poikien äidit ja isät,onko koulumaailmassa tilaa ja ymmärrystä mun Pojan kaltaisille? 

Lohtua tuo onneksi se,että isosisko on samassa koulussa vielä sen yhden vuoden ennen yläasteelle siirtymistä,kun Poika aloittaa koulun. Se pitää pikkuveljestä varmasti huolta.❤