Muutama päivä sitten törmäsin sattumalta netissä add aikuisen oirekuvaukseen. Joku oli kirjoittanut suoraan musta sinne luonnekuvauksen, muutamaa kohtaa lukuunottamatta. Nämä pari päivää ovat olleet melkoinen tunnemyrsky pelonsekaisesta epäuskosta helpotukseen ja kaikkea siltä väliltä. Mä en itke juuri koskaan, mutta nyt on kyyneleitä tullut vuodatettua runsaasti.
Kun on koko elämänsä ajatellut olevansa vähän tyhmempi kuin muut, laiskempi kuin muut ja jotenkin vääränlainen ihminen. Entä jos mä en olekaan, jos se kaikki johtuukin sairaudesta nimeltä ADD? Tai mitä jos vain oonkin ollut oikeassa ja nuo muutamat puuttuvat tai erilaiset oireet meinaavat sitä, ettei mulla ole tuota sairautta. Jos mä olenkin vain jotenkin hullu?
On ollut hiukan haastavaa myös yrittää ymmärtää, että mun pääkoppa toimii kaiketi aika eri tavalla kuin muiden. Vai eikö kaikilla ole sellaista päänsisäistä aivan erilaista maailmaa, jonka sä olet itse sinne luonut? Jonkinlainen toinen todellisuus ja viihdyt siellä yhtä hyvin kuin tässä oikeassa maailmassa.
Eikö muut siis keskustele mielessään ihmisten kanssa, jotka eivät ole edes paikalla? Eikö kaikkien pää olekaan kuin muurahaispesä, jossa ne muurahaiset ovat vain erilaisia ajatuksia ja vaikkapa ideoita jotka pyörivät koko ajan ympäriinsä pään sisällä? Koko ajan, koko helvetin ajan.
Paitsi jos kiinnostut jostain asiasta ja jumitat siihen, muurahaispesä hiukan rauhoittuu. Mulla tämä on kirjat, oonkin kirjoittanut tästä oman postauksen. Jos mä luen, katoan siihen kirjaan enkä ole enää tässä maailmassa. Tämän olen luullut myös tapahtuvan ihan kaikille.
Samoin tämä blogi on hyvä esimerkki mun jumittamisesta kiinnostavaan asiaan. Kun aloin kirjoittaa tätä, se vei melkein mun kaiken energian koska innostuin niin kovasti. Olisin voinut kirjoittaa vaikka kirjan siltä istumalta ja muurahaispesässä sinkoili ideat ja ajatukset, mistä voisi kirjoittaa, aivan koko ajan. Ja mä kirjoitin jonkun aikaa aktiivisesti ja luonnoksiakin valmiiksi vaikka kuinka ja yhtäkkiä - stop. Eihän tätä kukaan edes lue, enkä mä tätä osaa tehdä edes hyvin. Liikaa vaivaa. Noin vaan kiinnostus loppui kuin seinään, ilman sen kummempaa syytä.
Mä olen aina ollut tuollainen, kiinnostun jostain ja teen, tutkin, etsin tietoa lähes pakonomaisesti ja sitten kiinnostus lopahtaa. Tulee joku toinen tilalle.
Oon miettinyt myös, kuinka raskasta mun kanssa on varmasti seurustella ja elää. Mies on kestänyt mua 15 vuotta, miten se on jaksanut. Sen ansiosta mä en tee esim. typeriä ja kalliita hankintoja hetken mielijohteesta. Jos eläisin yksin eikä olisi tuollaista jarruttajaa, luottotiedot olisi saattanut mennä ehkä jo aikoja sitten. Tai mulla olisi eläinfarmi, vaikka olisinkin niille allerginen.
Paljon oireita joita löydän itsestäni heti. Muutama joita taas en itsestäni löydä, kuten myöhästely tapaamisista jne. Mä olen ajoissa paikalla ja ahdistun jo ajatuksesta, että saattaisin myöhästyä jostain. Onko noissa oireissa paljonkin liikkumavaraa, en tiedä.
Jos lukijoissa löytyy add aikuisia, olisi ihanaa jos kertoisitte omasta elämästänne? Miten diagnoosin voi saada, mistä ja miten sitä lähdetään tutkimaan? Onko teillä lääkitys, auttaako se? Miten se auttaa, mikä asia on muuttunut sen aloittamisen jälkeen?
Mulle on auennut nyt taas niin uusi maailma tuon sattumalta netistä löytyneen sairauden vuoksi että muurahaispesä on aktivoitunut ja ajatukset ei pysy kasassa. Paljon olisi asiaa mitä kirjoittaa, mutta siitä tulisi jo liian pitkä blogiteksti.
Minä olen tuollainen. Muurahaispesä oli niin hyvä vertaus. :D Minäkin katoan kirjoihin ja innostun asioista nopeasti, mutta sitten menetän myös kiinnostukseni nopeasti. Ja minullakin on järkevä mies joka huolehtii, että menen nukkumaan ajoissa muuten valvoisi puoli yötä. Rahoistani osaan huolehtia ihan itse. Minäkään en myöhästy mutta minulle tulee aina kiire. Ystäväni hankki noin 10 vuotta sitten asperger-diagnoosin ja tutki myös paljon adhd-adioita, sitä kautta minäkin tutustuin aiheeseen. En ole hankkinut diagnoosia, mutta olen lukenut kymmeniä kirjoja näistä aiheista, Amerikassa oltiin silloin valovuosia Suomea edellä näissä asioissa ja sain paljon paremmin tietoa kirjoista kuin terveydenhuollon ammattilaisilta. En jaksanut käydä lääkärillä ja keskustella aiheesta. Halusin tietoa ja apua HETI. Kun sain tarpeeksi tietoa ja hyväksyin etten olen tavallinen niin olen sen jälkeen opetellut elämään erikoisen aivotoimintani kanssa. Olen mielettömän herkkä lääkkeille ja niitä en ole kokeillut, mutta olen kokeillut aminohappoja ja yrttejä ja muuta ei niin vahvaa. "Lääkkeet" auttoivat ja minusta tuli tavallinen. Olin rauhallisempi ja hiljaisempi ja keskittymiskykyisempi mutta en kokenut olevani ollenkaan oma itseni. Nykyään syön paremmin, alkoholi ja liika sokeri pahentavat kaikkea, ja olen opetellut elämään itsenäni.
VastaaPoista