Minä lupaan.

2018 vuosi on pyörähtänyt käyntiin,meillä vuoden vaihtuminen sujui mukavan rauhallisissa merkeissä.

Taas on se aika kun tehdään lupauksia tulevalle vuodelle. Herkkulakko,harrastuksen aloittaminen ja kuka mitäkin.

Lupaukset. Mä otan kaikki lupaukset todella vakavasti,omat kuin muidenkin. Ihmisten herkkulakot ei hetkauta mua jos epäonnistuvat,mutta mulle tai lapsille tehdyt lupaukset on syytä myös pitää.

Voin sanoa ihan rehellisesti vihaavani lupausten pettämistä. Tässä olisi varmasti mielenkiintoinen työnsarka jollekkin kallonkutistajalle,koska mä en voi sietää sitä että lupauksia ei pidetä,ellei syy ole todella hyvä. Mistä se johtuu,miksi niitä ei voi vain ohittaa olankohautuksella? Koenko kenties sen jotenkin niin,että lupauksen tekijän mielestä mä en ole sen pitämisen arvoinen? Että mua vähätellään jollain tavalla?

Luulen että se johtuu mun lapsuudesta ja lupauksista joita silloin on rikottu. Vieläkään mun täti ei ole vienyt mua eläintarhaan vaikka lupasi. Olin silloin luultavasti 6 tai 7-vuotias. Isi joutui perumaan lupauksiaan toisinaan myös,tosin töidensä takia eikä vain huvin vuoksi. Ei se silti uimahalliin haluavaa lasta lohduta,että isin pitää lähteäkin yhtäkkiä töihin,kun olin jo valmis uimahallille lähtöön.

Mä olen todella varovainen lupailija juuri tämän takia.Mä en lupaa mitään kenellekkään,ellen voi varmasti pitää siitä kiinni. Silloin en tuota myöskään pettymyksiä,etenkään omille lapsille.

Mulle tehtyjä katteettomia lupauksia vielä pahempi on meidän lapsille tehdyt. Mä en ole se joka niitä tekee,silti mä olen se joka lohduttaa kun muut rikkoo niille lupauksia. Repii sielua nähdä lasten suru ja pettymys.On se lupaus sitten kylään tuleminen meille,lasten vieminen johonkin kivaan paikkaan tai mikä vaan. Harva asia maailmassa saa mua oikeasti vihaiseksi,mutta tämä on yksi niistä.

     Älkää hyvät ihmiset luvatko lapsille         mitään,jos ette aio sitä lupausta pitää.

Vuosien lohduttamisen jälkeen mä olen vihdoin oppinut,että en kerro lapsille esimerkiksi kummien kylään tulemisesta,ennen kuin ne ovat jo melkein ovella. Tai jonkun kaverin kanssa leikkimisestä,jota ei ole nähnyt pitkään aikaan ja ikävöinyt kovasti. Tai että mennään kylään jonnekkin lapsille tärkeään paikkaan. 

Suojelen lapsia noilta pettymyksiltä. En halua selitellä muiden puolesta miksi taas meni mönkään,koska eihän ne itse sitä joudu koskaan tekemään. Minä sen teen.  

Sairastumiset on oikeasti hyvä ja tietenkin pätevä syy perua yhteisiä menoja ja lapsetkin ymmärtää sen,mutta "en mä jaksakkaan,ei vaan huvita." ei ole mun mielestä hyvä syy.

Omasta lähipiiristä voin tehdä yleistyksen,että useimmat näistä petetyistä lupauksista on ollut lapsettomien ihmisten tekemiä. Ei ne tiedä miten lapset odottaa vaikkapa vain kylään tulemista tai sitä lelua,joka on luvattu tuoda lahjaksi. Oma vanhemmuus varmaan opettaa sen sitten viimeistään,kun näkee joskus sen oman lapsensa pettymisen. 

Joten vuodelle 2018 mä lupaan saman,minkä oon luvannut jo monena aiempana vuotena. En lupaa mitään,ellen mä pysty sitä pitämään.