Haamupotkuja ja vainoharhaa

Ne on suoliston liikkeitä. Pieru on vain  hukassa,ei hätää. Siellä ei ole vauvaa,vain sun suolisto jonka liikkeet sä tunnet.

Jokainen synnyttänyt nainen varmasti kokee haamupotkuja. Oon kateellinen,jos ei koe. Mun edellisestä raskaudesta on jo yli viisi vuotta aikaa,silti mahaan on jäänyt joku potkimaan. Ahdistavaa.

Hormonikierukka,se on mahtava ehkäisykeino. Huoleton,teho kestää viitisen vuotta,ei tarvi muistaa ottaa pilleriä. Se myös vie multa kuukautiset pois,mikä on kuin lottovoitto. Mutta,en voi seurata mun kiertoa,koska se sekoittuu. Pms oireet kyllä tunnistan,tekisi mieli purra jokaista joka edes hengittää väärin.

Haamupotkut saa mut vainoharhaiseksi. Mä en halua lisää lapsia,en en en. Vainoilen jopa niin paljon,että kierukka vaihdettiin uuteen vuotta aiemmin kuin olisi tarvinnut. Mutta siitä oli selkeästi teho loppumassa,en halunnut ottaa riskiä raskaudesta. Lisäksi näen toistuvasti unia kaksosista,mikä ei kyllä helpota oloa yhtään. Voisikohan kotiin ostaa ultran? Voisin aina varmistaa itse,että se on todellakin vain pieru mikä mahassa myllää.

Ja jos mietitte niin ei,en ole tehnyt raskaustestejä. Jos tekisin,mä joutuisin ostamaan kaikki lähettyvillä olevien apteekkien testit. Uudestaan ja uudestaan. Joten en lähde siihen,vaan luotan neuvolantädin sanaan,se on vain suoliston liikehdintää joka tuntuu vauvan liikkeiltä.

Neuvolassa luultavasti sain jonkin diagnoosin raskauden pelosta,koska kyselin myös sterilisaation perään. Liian nuori siihen,perkeles.

Mun mielenterveys ei kestäisi uutta raskautta. Ei varmaan itse lastakaan,mutta etenkään raskautta. Eikö se ole hyvä asia,että mä tiedostan tämän,enkä silloin halua lisää lapsia?

Viime kirjoituksessa viittasin elämäni raskaimpiin vuosiin. Mummin,papan ja kaverin kuolema teki ison osan sen raskaudesta.
Kolme keskenmenoa ennen Pojan syntymää teki sen toisen osan. Se oli sellainen henkinen ja fyysinen helvetti,että en toivo sitä kellekkään. Koko ajan sai pelätä,että kuka seuraavaksi kuolee.

Ja kun musta on kyse,2/3 keskenmenoista meni päin persettä. Yksi oli ns. fyysisesti helppo,hoitui itekseen ihan kotona. Kaksi muuta sitten vaatikin useamman käynnin sairaalassa,yksi kerroista ambulanssilla,kaavintaa,laparoskopiaa ja bonuksena viikon antibiootti tipan osastolla mystisen tulehduksen takia.

Pojan raskausaika oli kamalaa pelkäämistä. Miksei olisi ollut,olihan se ihme että se jatkui loppuun asti. Kolme edellistä ei jatkunut. Ensin piti pelätä keskenmenoa,kohtukuolemaa,synnytyksen pieleen menemistä,kätkytkuolemaa.

Jokainen varmasti pelkää jonkun verran,mä pelkäsin aivan helvetisti. En halua joutua enää pelkäämään,en halua saada enää keskenmenoja. Ainoa tapa välttää niitä,on olla tulematta raskaaksi.