Tutuilta ja ystäviltä joita ei ole hetkiin nähnyt,kysytään usein että mitäs kuuluu. Kysymys itsessään jo tarkoittaa mun mielestä sitä,että älä hemmetissä ala nyt kuitenkaan avautumaan sairauksista ja muusta sonnasta sun elämässä.
Sellanen pintapuolinen kysymys,small talkia suomalaiseen tapaan. Oikea tapa vastata on sanoa et ihan hyvää/ei ihmeellistä / samaa vanhaa ja kysyä samantien toiselta tämä sama kysymys. Mut mitäs sulle kuuluu? Käännetään keskustelu siihen toiseen henkilöön.
Kuulostaako tutulta?
Me perheelliset (toivon siis että muutkin kuin mä) aletaan kertomaan lasten kuulumisia,jos kysymystä ei onnistu ohittamaan tuolla kääntämisellä. Lapsissa riittää aina jotain kertomista. Eihän se kysyjä edes kysynyt lasten kuulumisia,ne kerrotaan silti. Usein lasten sairastelut käydään läpi,en tajua miksi.
Omia kuulumisia on turha kertoa,kun ei niitä oikein ole. Tai ainakaan mitään ihqudaata,jota haluaisi jakaa. Sitä samaa kello kaulassa juoksua ja säntäilyä paikasta a paikkaan b,sitä se on. Jatkuvaa hermoilua jostakin,muistaako kaikki lääkärikäynnit,helvetin rasittavat ja turhat vanhempainillat päiväkodin,koulun ja harrastusten kohdalla myös. Tappelua lasten kanssa päivittäin eri asioista,miettimistä että koska tämä kiire helpottaa ja jatkuvasti kireällä oleva pinna vähän sais lepoa. Että ahdistaa ja ärsyttää välillä niiiiin paljon,ettei tiedä miten päin olisi. Sellasta kuuluu.
Toiset taas tykkää puhua itsestään aivan valtavasti,etenkin jos on mennyt vähän huonosti. Kerrotaan kyllä hyvin auliisti joka ikinen pieleen mennyt asia,kenties säälin saamisen vuoksi tai jotakin. Näiltä ei kaupassa kovassa kiireessä kannata kysyä kuulumisia ollenkaan,et pääse lähtemään siitä nopeasti pois. Jos tälläinen kaveri soittaa,voit varautua pitkään puheluun. Tässä kohtaa lapset on onni ja siunaus,aina voi vedota lapsiin ettei voi puhua enempää. Tämä tyyppi yrittää luultavasti kääntää keskustelua itseensä jatkuvasti,jos vaikka innostutkin kertomaan kuulumisia tarkemmin kuin ihan ok menee.
Hyville kavereille voi kertoa että vituttaa,väsyttää ja ahdistaa. Se on ystävyydessä hienoa,kaiken ei tarvi olla aina hyvin. Monen vuoden takainen tuttavuus kaupassa on sellainen,ettei ehkä tule mieleen kertoa kaikkea,miksi pitäisi kertoa?
Onko teillä millaisia kokemuksia mitäkuuluusta? Onko se vain small talkia,vai kiinnostaako myös niitä puolituttuja ihan aidosti,että miten toisella menee?
Kommentit
Lähetä kommentti
Jätäthän kommenttia Unensieppaajille,kiitos!